Supermarket Survival jakso 18: Maitotuotteet

Supermarket Survivalin odotettu maitopropagandavideo!

Laadukkaat juustot:

Marketin maito-osastolla kaikki on käännetty ehkäpä pahimmin päälaelleen.

Tuotteita köyhdytetään ja yliprosessoidaan äärimmilleen. Eikä siinä kaikki, niihin usein lisätään kaikkein tulehdusta-aiheuttavimpia ainesosia, joita tämänhetkisessä tiedemuodissa pidetään terveellisimpinä, tai ainakin suositeltavina: valkosokeri, keinomakeuttajat, lisäaineet, nykyrotuisten lehmien tuottama proteiini, mikä aiheuttaa haasteita monien suolistolle… sekä teollisuudelle halvin mahdollinen kalsiumin muoto, kalsiumkarbonaatti, joka on tuttu myös taululiiduista. Kuluttajien päästessä jyvälle halvan liidun huonoudesta, se piilotetaan sisällysluetteloon esimerkiksi nimellä “kalsiumin suolat”.
Maidon historiallisesti arvostetuin ainesosa, rasva, on maailmalla jo epäcooliksi muuttuneen vanhan teollisuustiedemuodin mukaan pannassa, joten sen tilalle on tehty halvimmista kasviöljyistä ja halvimmista lisäaineista jotain keinotekoisia “terveys”rasvatuotteita. Aidolla rasvalla pelottelu ja halpis-feikkirasvojen terveellistäminen on karmea uutinen kansanterveydelle, mutta palvelee teollisuuden etua, koska biologianvastaisista keinoaineksista saa kestävämmän keksin. Mitä huonommin ruoka sopii elävien olentojen ravinnoksi, sitä paremmin se säilyy marketin hyllyllä, teeveestä tutussa brändipakkauksessa. Kaikkein keinotekoisimpiin aineksiin eivät edes bakteerit tai muut mikrobit koske, ja tämä auttaa säilyvyydessä. Mitä margariinit sitten tekevät vaikkapa suoliston arvokkaille bakteerikannoille, on toinen kysymys, joka alkaa vihdoin kiinnostaa ainakin meitä asiakkaita.

Pitkään kuljimme tälläkin osastolla massamediamainostajien talutusnuorassa ja olimme valmiita kärsimään vatsavaivoista ja vetämättömästä olotilasta, jotta kansainvälisellä ja kotimaisellakin jättiteollisuudella olisi asiat hyvin. Nyt yhä useampi alkaa maidon kohdalla palata siihen, mikä on tiedetty aina: parempi laatu on parempaa, eikä se vaadi lisäaineita valmistusvikojen korjaamiseen. Parempaa laatua on vaikea tuottaa yhtä isossa mittakaavassa vakioidusti ja nopeasti, ja siksi tällä osastolla parasta laatua tarjoaa moni pienempi ja tuntemattomampi valmistaja, joka tekee asioita hieman rauhallisemmin. Tälläkin osastolla pätee pitkälti sama kuin marketissa muutenkin: vältä mainoksista tuttua huttua, etsi uusia aarteita ja löydä unohdettuja perinteitä.

Vanhassa valtarakenteessa, jota byrokraattinen markettimaailma pitkälti edustaa, hyvät valmistajat olivat poikkeuksetta kehnoja tai intohimottomia markkinoijia, eivätkä massamarkkinointiin panostavat jättifirmat välittäneet tuotteiden laadusta tai alkutuottajan elinoloista pätkän vertaa. Vasta nyt sosiaalisen median, yhteisöllisyyden ja ilmaisnäkyvyyden myötä tilanne on alkanut korjaantumaan: superfood-ala näyttää ensimmäiset esimerkit kokonaisista paketeista, joissa sama firma tai tuote voi olla sekä älykkäästi markkinoitu, tehokkaasti levitetty että myös valmistettu varsin päivänvaloa kestävillä tarkoitusperillä. Kuitenkin edelleen kannattaa muistaa: vaikka jokin ruoka on “mainoksista tuttua”, “virallisesti suositeltua” tai “lääkäreiden polttamaa”, se ei tarkoita, että se olisi terveellistä tai millään tavoin laadukasta. Virallisen Sydänmerkin saa, kun maksaa rahaa ja käyttää tarpeeksi rypsiä ja valkovehnää. Laadukkaammille tuotteille ei ole virallista kriteeristöä. Onneksi laadun tunnistaa aidosta väristä, mausta ilman e-koodeja, tuoksuista ja hyvästä olosta, mikä kestää.

Myös maito-osastolla tahdon muistuttaa samaa kuin kaikilla muillakin marketin osastoilla: syö kuten tahdot. Ei tarvitse vetää väkisin samaa viljaa ja maitoa joka aterialla aamusta iltaan vain, koska tällä hetkellä vallitsevan virallisen käsityksen mukaan niitä väitetään terveellisiksi. Maidonkin kohdalla voi parantaa laatua. Saamme nauttia kaikkien osastojen antimista. Kun vaihdamme ruoan rajoittamisesta, köyhdyttämisestä ja pelkäämisestä takaisin nautintojen arvostukseen ja aarteiden metsästykseen, alkaa TV:stä tutun Valio-purkin rinnalle ilmestyä rikkaammin kaikkea herkullisempaa ja ravitsevampaa.

Muistutan vielä kerran: ei kannata sokeasti syödä sitä, mitä lääkäri tai viranomainen suosittelee – koska jälkeenpäin huomataan, kuinka keskushallintokoneistojen suosimat suurteollisuusratkaisut osoittautuvat lähes aina kehnoiksi ideoiksi mitä tulee niinkin ihmeelliseen, yksilölliseen ja monimuotoiseen kokonaisuuteen kuin ravinto ja terveys:

Terveellisyys riippuu niin äärimmäisen monista tekijöistä, joista vain pieni osa on tiedossa tai edes tutkittavissa. Jo pelkästään tunnetila vaikuttaa ruoan vaikutuksiin mahdollisesti enemmän kuin absoluuttinen vitamiinipitoisuus. En voi tietää, mikä sinulle on hyväksi missäkin tilanteessa. Tahdonkin tässä ennen kaikkea auttaa irrottamaan napanuoria virallisesta valistuksesta – etenkin silloin kun se suosittelee jotain äärimmäisen rajusti prosessoitua, ylitehostetusti tuotettua ja älyttömän yksipuolisesti. Siksi halusimme tehdä Oikean Suomalaisen Maitopropagandavideon – näyttääksemme, kuinka hassua on syödä samaa ääriprosessoitua maitoa kaikissa mahdollisissa muodoissa aamusta iltaan – vain, jotta Valio pysyy tyytyväisenä.

Käytän itsekin maitotuotteita – laidasta laitaan. En vaan käytä niitä sen enempää kuin tekee mieli, ja tiedän monia tuoreempia tapoja täyttää samoja tarpeita. Voita kuluu joskus kyllä ihan laittomia määriä. 🙂 Myös laadukkaimpia heraproteiineja saatan suosia, ja gheestatykkään (gheesta käytetään usein myös sanaa “kirkastettu voi”). Laadukkaista juustoista tykkään. Ja joskus jopa jogurtista, vaikka hyväkin jugu tuntuu heittävän meikäläisen verensokereita aikalailla. Joidenkin ruokien kanssa jopa prosessoitu teollisuusmaito maistuu hyvälle; silloin suosin Juustoporttia, koska tykkään sen mausta ja vaikutuksesta jopa vielä enemmän kuin isompien brändien Wanhan Ajan Maidosta. Veikkaan, että pienempi meijeri tekee asioita hieman perinteisemmin ja vähemmällä väkivaltaisuudella. Isommat firmat palkkaavat enemmän tiedeihmisiä, joilta puuttuu kosketus itse asiaan, kun nenä on ainoastaan kiinni teoriakirjassa.

Myös videolla dissaamiani “kasvimaitoja” käytän – siis myös näitä kaupan teollisia valmisversioita. Niin isosti en fanita, että tulisin ostaneeksi kasvimaitoja valmiissa paketeissa – mutta esim. Paulig Kulmassa kaadan kyllä iloisesti omiin annoksiini kaura- tai mantelimaitoa valmiista brändipurkista.

Time-lehti vuosina 1984 ja 2014. Voi itsessään oli koko ajan suunnilleen yhtä hyvää; tieteellinen muoti vaan vaihtui välissä. Suomessa virallinen taho pelottelee edelleen voilla, vaikka maailmalla muoti muuttui jo kolmisen vuotta sitten. Edelleen kannattaa nauttia kaikenlaisia laadukkaita eli maukkaita rasvoja, mikä maalaisjärjellä ajatellen oli itsestäänselvää koko ajan.

Nykyään löytyy monenlaista terveystietoa ja -keskustelua. Tämä on kliseisesti sanottu, mutta kuuntelen itseäni enemmän kuin “tietoa”. Tieto ja tietäjä on konsultti tai apuri, jota minä hyödynnän omaksi hyväkseni. Sinä olet kuitenkin se pomo; olet oman terveytesi johtaja ja ainoa omistaja. Teen mitä haluan, ja uteliaana etsin keinoja tehdä tästä kokemuksestani vielä upeampaa.

Liian moni valittaa lääkärin lumevastaanotosta tai ravintoterapeutin kummallisista margariinipuheista – ja silti menee takaisin. Kenenkään kansalaisvelvollisuutena ei ole käyttää kiireisiä tai väsyneen välinpitämättömiä konsultteja. Jokainen on vapaa valitsemaan parhaat apurit ja innokkaimmat mentorit matkalla kohti omaa unelmaelämää.

Meille on opetettu auktoriteettipelkoinen reaktiotapa. Meille on myös opetettu, että “tieteellinen tieto on ehdoton auktoriteetti”. Menemme tottelevaisuushenkiseen paniikkiin, kun lääkäri määrää, suositus sanoo tai tutkimus toteaa.

Toivon, että tämä kurssi palvelee sinua. On hyvä lähteä liikkeelle aina siitä lähtökohdasta, että hyvin on selvitty tähänkin asti, ja uteliaan on mahdollista löytää vieläkin parempaa oloa. Tämä kaikki on sinua varten; käytä kaikkea tätä juuri niin, miten se palvelee sinun elintapaasi ja makuasioitasi.

Onneksi en ole auktoriteetti. Tahdon inspiroida meitä kaikkia matkalla kohti kiehtovampaa ruokakulttuuria. Kevennetään ravintokeskustelua ja jätetään omaan arvoonsa kaikki byrokraatit, joiden mielestä kaikkien tulisi totella heitä ja vain heitä, koska asia nyt vaan on niin.

Kun puhun viljoista, maitotuotteista tai teollisuuden käyttämistä keinorasvoista, korostan: käytän kaikkia niitä itsekin, joskus, jossain tilanteessa. Tulen vaan syöneeksi niitä vähemmän kuin ennen – koska lautasellani, kaapeissani, ostoskoreissani ja kokemuspankissani on jo niin runsaasti kaikkea vielä herkullisempaa. En vihaa viljoja tai maitoja, arvostelen ainoastaan suomalaista tapaa keskittää joka ikinen ateria tylsästi samojen einesainesten ympärille ja vieläpä valita niistä kaikkein kehnoimmat, kuolleimmat, steriileimmät ja ultrateollisimmat versiot koko ranskanperunakulttuurin keskiöön. Se on kummallista, eikä tällaista ihmiskoetta ole yksikään kulttuuri kokeillut koko maailmanhistorian aikana. Tämän omituisen ja uniikin ihmiskokeen aikana ainakin lääkemyynti on noussut ennennäkemättömän nopeasti,historiallisiin ennätyslukemiin. Runsaamman ja rakkaudellisemman ravinnon kautta sekin tilasto voidaan vihdoin palauttaa takaisin sinne, minne se kuuluu.

Edetään yhdessä kohti monipuolisempaa nautintoa!