Liha

Esimerkiksi näistä saa hyvää lihaa

 

Highland suoramyyntitilat (tästä näet ne kartalla)

Labby (Isnäs)

Herrakunnan.fi (Pertteli)

Koskis Gård (Salon lähellä)

Bovik (Tammisaari)

Lihatrio (Keski-Suomi)

Beef.fi (Etelä-Savo)

Deliporo.fi (poroa lapista pakkaseen)

Viltgården (riistaa)

Havsgårdar (Hanko)

Hultgård (Porvoon lähellä)

Kotitila.fi (pääkaupunkiseutu ja sen lähialueet)

Lapinlaitumilta.fi

Metsäojan Highland (Juupajoki)

 

 

Itse laitan yleensä yksinkertaisesti Facebook-viestiä suoraan suosimilleni tiloille ja kyselen, miten voin kätevimmin saada lihaa ja etenkin sisäelimiä ja ehkä luitakin.

 

Aiheeseen voi perehtyä paremmin:

Pakurilan tilalla:

 

Helsinki Paleo Podcast, 8 minuutin jälkeen:

 

Helsinki Paleo: Eettisyydestä ja ekologisuudesta

Lainauksia tekstistä:

Tarkastellaan seuraavaksi fiksusti hoidettua laidunta.

  • Sen biodiversiteetti on valtavasti laajempi kuin edellä mainitun yhtä kasvia sisältävän, torjunta-aineilla kyllästetyn pellon. Laitumella elävät sulassa sovussa lihakarja, pieneläimet, hyönteiset, linnut ja iso liuta erilaisia kasveja.
  • Laitumen monivuotinen ruoho sitoo pintamaata ja siten estää eroosiota. Se myös toimii hiilinieluna, eli päästöjen sijaan se sitoo ilmakehän hiilidioksidia itseensä ja lopulta maaperään.
  • Maapallolla on paljon alueita, jotka eivät sovellu viljelylle, mutta ne soveltuvat karjankasvatukselle, eli lihantuotannon ei useinkaan tarvitse olla pois muun ravinnon tuotannosta.
  • Nykyiset laidunnusmenetelmät ovat isolta osalta tehottomia. Järkevällä laidunten hoidolla voitaisiin saada huikeasti enemmän tuottoa per hehtaari.
  • Järkevällä karjankasvatuksella voidaan myös palauttaa aavikoituneita alueita reheviksi kukoistaviksi ruohotasangoiksi (ks. video alla)
  • Arvioissa karjan aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä on todella suurta vaihtelua lähteestä riippuen. Yhden lähteen mukaan Yhdysvalloissa kuljetuksesta tulee 26% ja naudasta ja possuista 3% kasvihuonepäästöistä. Muutaman lähteen mukaan puolet maapallon metaanipäästöistä tulee maaperästä ja vesistöistä, toiseksi suurin lähde on termiitit. Tässä tulee myös muistaa se, että nämä laskelmat perustuvat nykyiseen viljarehulla ruokittuun lihantuotantoon. Tilanne on täysin erilainen, jos kyseessä on laiduntava nauta, jolloin sen syömä hiili tulee heinistä, jotka sitovat kasvaessaan ilmakehän hiilidioksidia itseensä ja siten hiilen kierrosta ei voi aiheutua ylimääräisiä päästöjä.
  • Ravinteiden kierto alavilta mailta ylemmäs voi luontaisesti tapahtua vain eläinten kautta. Eli ilman eläinten vaikutusta kaikki ravinteet siirtyisivät vain alaspäin.
  • Voi olla, ettei ole olemassa suurempaa strategista investointia terveyteen kuin biodiversiteetin, eli maapallon elämän monimuotoisuuden suojeleminen. Tämä käsittää kaikki lajit, niiden geenit ja ekosysteemit jotka ne muodostavat, sillä biodiversiteetti on lähes kaiken sen taustalla, joka pitää meidät terveinä
  • Biosfäärissä on meneillään dramaattisia muutoksia. Lajeja kuolee sukupuuttoon 100-1000 kertaa enemmän kuin ennen ihmistä. Tällä vauhdilla 50%:lla kaikista nyt elossa olevista lajeista on riski kuolla sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden sisällä.
  • Biodiversiteetin romahdus ja ekosysteemien tuhoutuminen voi johtaa myös ruokapulaan, esim. pölyttäjien kuten mehiläisten ja kimalaisten häviämisen kautta. Pölyttäjillä on keskeinen rooli merkittävässä osassa maapallon ruuantuotantoa.
  • Kun otetaan huomioon nykyisen maatalouden merkittävät ympäristölliset ja terveydelliset vaikutukset vaihtoehtoisiin tuotantomuotoihin verrattuna, voitaisiin todeta, että nykyinen tehomaatalous on luksus, johon meillä ei enää ole varaa.
  • Yksi mahdollinen oppi tästä on se, että meidän on oltava avoimia uusille tuotantomenetelmille sekä uusille lähestymistavoille ruokien valintaa ja ruokavaliota kohtaan.

Eli jotain uutta tarvitaan ja kipeästi. Ehkä niittylihatyyppinen lihantuotanto on osa sitä ratkaisua, jolla turvataan ihmisten tarpeet biodiversiteettiä tämän enempää tuhoamatta tai jopa sitä korjaten ja palauttaen.

 

Vihreä Lanka: Vapise luomu, niittyliha tulee

 

Lauri Nevalainen: NIITTYLIHA – Ympäristöystävällinen lihantuotantomuoto Suomessa

Lainauksia Laurin opinnäytetyöstä:

– Niittylihantuotannossa olevien eläinten tulee saada laiduntaa puolet laidunkauden ajasta; esimerkiksi jos laidunnuskauden pituus on 4 kk, on eläinten laidunnettava vähintään 2 kk. Talviaikana ruokinnassa käytettävän rehun kuiva-aineesta on oltava vähintään 70 % karkearehua, johon luetaan säilörehu, heinä, olki, maissi-viljasäilörehu, vihantarehu ja juurikasmassa. Niittylihantuotannossa olevalle eläimelle syötettävän rehun on oltava kokonaan kotimaista tai kotimaista luomua. Laidunnustarkoitukseen olevista pelloista puolet on oltava luonnonlaitumia tai perinnebiotooppeja. Talvella ja laidunnuskauden ulkopuolella eläinten tulee saada oleskella vapaina niille tarkoitetussa tuotantorakennuksessa. Hyväksyttyjä tuotantorakennuksia ovat makuuparsipihatto ja kuivikepohjainen kasvattamo. Eläimiä voidaan pitää ulkonakin läpi vuoden, 4 mikäli se on kyseiselle eläinrodulle sopivaa.

– Ihmisen toimesta luonnonlaitumien lannoitus on tarpeetonta sillä laiduntavat eläimet lannoittavat sen luontaisesti ja kierrättävät samalla laitumen ravinteita. Kasvinsuojeluaineiden käyttö on kielletty luonnonlaitumilla, eikä sinne saa viedä lisärehua, muuta kuin vasikoille päivämäärästä 1.8. lähtien. Lisärehukielto ei koske kivennäisiä. Luonnonlaidunalueet on aidattava erilleen lannoitetuista pelloista ja vesistönsuojeluun on kiinnitettävä huomiota, mikäli laidunalue sijaitsee vesistön yhteydessä. Perinnebiotoopeilta ja luonnonlaitumilta löytyy lajirikas eliöstö, jossa kaikki on symbioosissa keskenään

– Kotimainen niittyliha onkin lähiruokaa parhaimmillaan, sillä myös eläinten ruokinnassa sallitaan vain 100-prosenttisesti kotimaiset tai kotimaiset luonnonmukaisesti tuotetut rehut. Suomessa vuonna 2013 määritellyt luonnonlaidunlihakriteerit pohjautuvat hyvin pitkälle vuoden 2002 Ruotsin niittylihakriteereihin. Eroina voidaan nähdä, että Ruotsin kriteereissä ovat laatuluokitukset ja teuraspainot. Suomessa kriteerit ulotettiin koskemaan myös lampaita. Kaikilla tuotantoeläimillä on omia lajityypillisiä käyttäytymismalleja. Niittylihan tapauksessa, olipa kyseessä sitten nauta, lammas tai vuohi, niin kaikki ovat laiduntavia eläimiä, joka on yksi niiden lajityypillisistä käyttäytymismalleista. Laiduntaminen on siis hyvin luonnollista ja se voidaan nähdä eduksi näiden eläinten hyvinvoinnille. Laidunnus on luonnonlaitumien ja perinnebiotooppialueiden tehokas ja hyödyllinen hoitomenetelmä. Laiduntavien eläinten lanta on ravintoa monille maan hyönteisille ja mikrobeille.

– Eläinten laidunnus luonnonlaitumille voidaan nähdä biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta lisäävänä. Tämä johtuu osaltaan siitä, että laiduntavat eläimet pitävät kasvuston lyhyenä ja ympäristön avarana, mikä mahdollistaa auringonvalon pääsyn aivan maanpinnan tasolle asti, jolloin maassa olevat erilaisten kasvien siemenet pääsevät itämään (Pykälä 2005). Näiltä alueilta voidaan löytää uhanalaisia kasvilajeja. Laiduntavat eläimet myös ulostavat 7 alueelle, ja lanta puolestaan houkuttelee useita hyönteislajeja. Hyönteisiä syövät eläimet sekä muu ravintoketju hyötyvät epäsuorasti tästä lannasta. Lanta toimii myös erinomaisena ravinteikkaana maanparannusaineena, josta hyötyvät maaperässä elävät monenlaiset mikrobiologiset eliöt. Tällä on positiivinen vaikutus maan ravinnetalouteen, jonka seurauksena kasvusto pysyy elinvoimaisena ja ravinnetiheänä. Kasvusto päätyy lopulta laiduntavan eläimen ravinnoksi ja ravinnekierto alkaa alusta

– Laidunnusalueen vaihduttua uuteen, uusi kasvusto jää kasvamaan vanhalle alueelle ja se on valmiina seuraavaan laidunnuskertaan. Laiduneläimet ovat lannoittaneet alueen ja uudistaneet kasvuston. Niittylihantuotannossa on permakulttuurillisia piirteitä. Permakulttuurilla (permanent agriculture) tarkoitetaan sellaisten ratkaisujen tekemistä maataloudessa, joilla huomioidaan luonto ja sen tarpeet maan kunnon ja ympäristön elinvoimaisuuden säilyttämiseksi nyt ja tuleville sukupolville (Permakulttuuri 2013). Arvioidaan, että jo teelusikallinen multaa sisältää miljoonia bakteereja, sienirihmastoja ja pieniä alkueläimiä. Jokaisella näistä on oma mikroskooppinen ekologinen lokeronsa, josta muodostuu monimutkainen, mutta hyvin toimiva kokonaisuus. Tämä symbioosi mahdollistaa elämän planeetallamme.

– Viljan viljelyyn kelpaamattomat alueet sopivat niittylihantuotantoon. Näitä alueita voivat olla esimerkiksi kiviset pellot ja pienet pinta-alat.

– Niittylihantuotannolla voidaan lisätä maaseudun luonnon ja eliöstön monimuotoisuutta, joka puolestaan turvaa ruoantuotantoa maaseudulla myös tulevaisuudessa. Voidaankin todeta, että kaikki maaperän ja maa-aineksen toimintaa tukevat toimet edistävät myös elämää maapallolla.

– Tallauksen vuoksi eläinten kivennäis- ja vesipisteen tulee sijaita mahdollisimman etäällä rannasta ja sen sijaintia on hyvä vaihdella, että niittykasvillisuus ja maanrakenne toipuvat pistealueilla. Alueen kasvipeitteisyys sitoo ravinteita, ehkäisee valumia ja vähentää eroosiota. Kivennäisruokinta merenrantaniityillä ei ole tarpeen, sillä laiduntavat eläimet saavat tarvittavat suolat ja kivennäisaineet merivedestä .

– Etenkin nautaeläinten lannalla onkin pitkä historia lannoitteena, sillä karjanpidon pääasiallinen syy oli saada pellolle ravinteita lannan muodossa. Laiduneläimistä, esimerkiksi naudasta saatiin myös maitoa ja lihaa, mutta nämä olivat toisarvoisia maan viljavuutta parantavaan lantaan nähden.

– Kotimaisia laajoja niittylihaan liittyviä lihankoostumustutkimuksia ei ole, joten katseet on suunnattava muualle. Ruotsissa naudoille tehdyn tutkimuksen mukaan niittylihassa on enemmän omega-3 rasvahappoja tavanomaisesti tuotettuun lihaan nähden

– Niittylihantuotannolla on permakulttuuriin liittyviä piirteitä, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi opetuskäytössä. Luonnonlaitumilla ja perinnebiotoopeilla kasvaa uhanalaisia lajeja, jotka kiinnostavat eri alojen tieteilijöitä. Metsälaitumet ovat mahdollisesti hyviä alueita sienestäjille.

– Vahvuutena on korkea karkearehun osuus ruokinnassa, sillä se usein nähdään eläimelle luontaisena ravintona kivennäisaineiden ja puhtaan veden ohella. Viljaa ja väkirehuja, joita tavanomaisessa lihantuotannossa eläimille useimmiten syötetään, eivät ole osana niittylihantuotantoa. Viljan poisjättö kokonaan eläinten ruokinnasta säästää myös resursseja, joita syntyy viljan viljelyyn liittyvistä toimenpiteistä, kuten maanmuokkauksesta, kylvöstä, kasvinsuojeluaineista, sadonkorjuusta, kuivauksesta / tuoresäilönnästä, logistisista kustannuksista ja jauhatuksesta ruokinnassa. Resurssisäästöjä tulee myös väkirehujen valmistusprosessissa.

Niittylihantuotannon vahvuus on erillisyys tehomaataloudesta, joka on kestämätöntä pitkässä juoksussa. Kestämättömille ratkaisuille ja toimintatavoille ei ole kysyntää tulevaisuudessa. Sen sijaan kestävät ratkaisut ja tuotannon läpinäkyvyys ovat kilpailuetuja ja siten vahvuuksia. Vastuullisesti suoramyyty niittyliha sopii erittäin hyvin lähiruoka-teemaan, johon myös maaseudun kehittämisohjelmat pyrkivät tulevalla ohjelmakaudella panostamaan

 

 

 

 

 

AJATUKSIA IHANISTA KIRJOISTA

Pig Tales (Barry Estabrook)

 

– sika on älykkäin ja nokkelin eläin, jonka olemme onnistuneet kesyttämään. Simpanssien, apinoiden, delfiinien ja ihmisten lisäksi myös sikojen katsotaan myös kykenevän kuvittelemaan, mitä toinen mielessään ajattelee.

– nykyruokateollisuudessa siat elävät kauhean elämän.

– onnellisimmat siat elävät ulkona fiksuilla farmeilla [joita Suomessakin on jo ainakin jokunen kourallinen, esimerkiksi Janne Ranua​n Pakurila​]. Hyvissä olosuhteissa kaikilla possuilla on nimet ja selkeästi tunnistettavat omat luonteet.

Kirjan kirjoittaja Barry Estabrook syö edelleen pekonia. Kunhan tietää millaisista olosuhteista se tulee.

”Vaikket välittäisi eläinten hyvinvoinnista eettisistä syistä, kannattaa välittää taloudellisista syistä.” Fiksusti rakennetussa tilakokonaisuudessa sioista on monenlaista hyötyä. On sekä taloudellisesti että eettisesti höhlää laittaa ne olemaan paikallaan. Sian ei tarvitsisi saastuttaa eikä tuottaa pahaa hajua. Luonteenmukaisemmassa roolissa sika parantaa koko tilakokonaisuuden toimivuutta ja ekosysteemin terveyttä. [tästä lisää tulevissa postauksissa].

Sianhoitoa voi verrata johtajuuden kehittymiseen. Teollistuminen toi mukanaan kylmät liukuhihnat, niin ihmisille kuin eläimille. Ihmisten “farmaamisessa” on jo alettu kilpailemaan sillä, kuka luo työntekijöille parhaat olot. On huomattu, että ne firmat voittavat, jotka luovat kullekin mahdollisuuksia toteuttaa omia parhaita lahjojaan. Veikkaan, että pian tämä myötäkarvaisempi ajattelutapa tulee myös eläinten hoitoon. Sialla on paljon muutakin annettavaa kuin olla olla paikallaan, viedä tilaa ja heittää henkensä huonolaatuisen lihan takia.

 

NOKKELA ELÄIN

Siat voivat haistaa ruoaksi kelpaavan aineen jopa kymmenen kilometrin päästä – ja juosta lähes 50 kilometrin tuntivauhtia ruoan perään. Jos herkkupala sattuu olemaan haudattuna syvälle, sika lienee maailman osaavin otus tonkimaan sen ylös. Sika on luotu tonkimaan elävää maata.

Villisika on samaa lajia kuin kesytetty versio. Kaikki siat ovat samaa lajia ja voivat risteytyä keskenään.

Metsästetty villisika on erinomaista raaka-ainetta fine dining -ravintoloille. Villisikojen metsästys on hyväksi useimmille ekosysteemeille.

Jared Diamondin mukaan emme ole kesyttäneet yhtään uutta nisäkäslajia yli viiteen tuhanteen vuoteen. Sika on yksi vain neljästätoista koskaan kotieläinkäyttöön kesytetystä eläinlajita.

Nykyään melkein kaikki siat USA:ssa elävät luonnonvalottomissa haisevissa vankiloissa, näkemättä koskaan auringonvaloa tai pääsemättä hengittämään raikasta ilmaa. Teollisuussika kärsii karmean ja lyhyen elämän. Me ihmiset ikäänkuin rikoimme oman osamme ikiaikaisesta sanattomasta sopimuksesta kahden lajin välillä, ja samalla olemme tehneet hallaa myös itsellemme.

Nykyiset sianhoito-oppaan opettavat vain, kuinka sikoja pidetään ahtaasti sisällä. 1950-vuoden tekstissä “Swine Management, Including Feeding and Breeding” (Arthur L. Anderson, Iowan yliopiston professori), lukee toisenlaista tarinaa:

– jotta siat kasvavat tuloksekkaasti, niiden ei pitäisi olla aidattuina yhteen paikkaan – vaikka aitaaminen toki vähentääkin työmärää.

– laitumen paikkaa kannattaa vaihtaa usein.

– on vakava virhe laittaa iso sika pieneen karsinaan. Yhtä sikaa kohden kannattaa olla tilaa vähintään kymmenen kertaa kolmekymmentä metriä tilaa.

– päivittäinen liikunta on sioille tärkeää.

– ulkoruokinta on paras vaihtoehto. Ulkoruokinnan toimivuus saattaa johtua sikojen saamasta liikunnasta tai altistumisesta auringonvalolle.

/ /

Kaikki tämä kuulostaa varmasti utopistiselle. Kyllähän nykyään vaan pitää olla isoja tiloja ja kaikkea pitää tehostaa. Totta – jos on riippuvainen alati alenevista markkinahinnoista. Jos tyytyy tuottamaan huonoa laatua, joutuu kilpailemaan hinnalla, toisia halpuuttajia vastaan. Kun tuottaa samaa standardilaatua kuin kaikki muut ja myy vain yhdelle isolle ostajalle, joutuu huonoon neuvotteluasemaan.
Jos sen sijaan ryhtyykin kehittämään määrän sijaan laatua ja luomaan suoria suhteita satoihin innokkaisiin ja laatua arvostaviin asiakkaisiin, voi saada työn tuloksesta yli 10-kertaisen hinnan ja mittaamattomasti enemmän arvostusta. Toistaiseksi vielä viranomaiset estävät esimerkiksi tilakauppojen perustamista, jotta mikään ei uhkaisi isojen sisäänostajien erinomaista neuvotteluasemaa. Onneksi aidon ruoan suosion noustessa tämäkin “ylitsepääsemätön este” tulee ratkeamaan. Jatketaan sanoman levittämistä, ja maailma jatkaa muuttumistaan. Kun suurin osa Suomesta tajuaa, että raaka-aineen laadulla ja alkuperällä on merkitystä, se on siinä. Tavoitteeseen on vielä matkaa, mutta edistysvauhti on jo nopeinta koskaan.

Tein aiheesta tänä vuonna pari podcastia, jotka kannattaa kuunnella mikäli ruokatuotannon ongelmien ihan oikea ratkaiseminen kiinnostaa:
https://soundcloud.com/olli-posti/pakurilan-tilalla
https://soundcloud.com/olli-posti/markku-kuhan-kanssa-maailma-paremmaksi-biotilalla
Hardcore-varoitus! Näissä puhutaan asioista suoraan.

Barryn kirjaa saa Suomestakin:
https://www.suomalainen.com/webapp/wcs/stores/servlet/fi/skk/pig-tales-p9780393240245–77
Itse luin Kindle-version: https://www.amazon.com/Pig-Tales-Omnivores-Quest-Sustainable-ebook-dp-B00OD8Z4RE/dp/B00OD8Z4RE/ref=mt_kindle

 

 

 

The Marvelous Pigness Of Pigs (Joel Salatin)

 

Siat on tehty tonkimaan. Joel Salatinin farmilla sikojen tehtävä on rakentaa kompostia, etsimällä anaerobiseksi poljetun hiiliaineksen alle piilotettuja maissintähkiä. Tämä on hyvin taloudellista: eläimet toimivat ilmaistyövoimana ja vieläpä nauttivat siitä ja voivat hyvin. Kunnioitamme sian sikamaisuutta ja annamme hänelle mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Sen sijaan että sian tehtävä olisi vain olla paikallaan, lihoa ja odottaa teurastusta. Jälkimmäisessä ei ole edes taloudellista järkeä. Se on mahtavien resurssien totaalista hukkakäyttöä. Taloudellisesti järkevintä on antaa kunkin ihmisen, eläimen, kasvin tai mekanismin toteuttaa omaa parasta luontoaan tai luontaisia ominaisuuksia kokonaisuuden hyväksi.

Teollisuussika sen sijaan ei juuri näe edes auringonvaloa, ja hengittää kitkeriä rikkikaasuja joiden seassa on ulostehiukkasia – pienessä tylsässä tilassa ilman tekemistä.

Sikojen lempidieettiin kuuluu ötököitä, matoja, juuria ja vaikka mitä elävää.

Kaikkin hyvinvointitraditioiden keskeinen ajatus on, että kehon perustila on terveys.  Kiropraktiikasta akupunktioon, perusoletus on aina, että vaiva tai sairaus on häiriö normaalitilasta, merkki epätasapainosta tai jostain onnettomuudesta. Ikiaikaisissa, luontaisissa tai vaihtoehtoisisssa hyvinvointitraditioissa sairaus tai vaiva ei ole ongelma itsessään, vaan seurausta jostakin. Ongelmat eivät johdu lääkkeiden tai lääkehoitojen puutteesta, vaan jostain mitä itse teemme väärin kehoamme kohtaan – ja siksi niiden on myös helppoa antaa korjautua itsestään.

Hammaslääkäri Weston Price huomasi viime vuosisadan alkupuolella matkoillaan, että luonnonkansoilla joilta puuttui vielä täysin kosketus länsimaiseen teollisesti prosessoituun ruokaan, puuttuivat myös krooniset taudit ja vaivat käytännössä kokonaan.

Jo 1800-luvulla alkoi länsimaissa päästä voitolle teoria ja näkemys, jonka mukaan sairaudet aiheutuvat esimerkiksi bakteereista, jotka pitää hävittää, ja elämä ja biologia on viime kädessä vain atomien mekaniikkaa. Näkemys jonka mukaan mikrobikannatkin ovat pitkälti ympäristönsä tuotoksia ja seurauksia olosuhteista, ei ole ollut niin suosittu.

Siitä asti me länsimaissa olemme enimmäkseen pyrkineet tappamaan pahoja mikrobeita myrkyillä, tuhoten samalla elämää. Parempi ajatus kuin ”kuinka tappaa pahat bakteerit?”, voikin olla ”kuinka luoda ympäristö ja olosuhteet, jossa terveet mikrobikannat saavat luonnostaan elintilaa?”

Virallisen kananmunan ja hyvästä ekosysteemistä tulevan kananmunan ero:

E-vitamiini

Virallinen arvo:  0,97 mg

Joel Salatinin tila: 7,37 mg

A-vitamiini

Virallinen: 487 IU

Joelin tila: 763 IU

Betakaroteeni

Virallinen: 10 mikrogrammaa

Joelin tila: 76,2 mikrogrammaa

Folaatti

Virallinen: 47 mikrogrammaa

Joelin tila: 1200 mikrogrammaa

Omega 3

Virallinen: 33 mg

Joelin tila: 710 milligrammaa

Kolesteroli

Virallinen muna: 423 mg

Joelin muna: 292 mg

Tyydyttynyt rasva

Virallinen muna 3,1 mg

Joelin muna 2,31 mg

On siis väliä, minkä laatuista ruokaa syö, eli kuinka se on kasvanut ja miten elinvoimaisesta ekosysteemistä se tulee. Toistaiseksi tällaista vertailua on yleensä tehty vasta karkeasti muutamilla ravintoaineilla. Kun mitataan fytoravinteiden ja muiden vielä herkempien ainesosien määrää ja monipuolisuutta, erot voivat olla vielä dramaattisempia.

Keskiverto farmi Amerikassa vaatii neljän dollarin verran rakennuksia ja tuotantovälineitä yhden vuosittaisen bruttomyyntidollarin tuottamiseen. Joel Salatinin farmilla neljän dollarin sijaan riittää 50 senttiä rakennuksia ja välineitä. Tämä tarkoittaa noin 800 prosentin eroa kiinteissä kustannuksissa. Isot pääomakustannukset tekevät maanviljelijöistä pankkiirien, vuokrayhtiöiden ja maatalouskonekauppiaiden orjia. Itsensä vapauttanut viljelijä ei käytä aikaa instituutioiden edessä kumarteluun, koska pystyy tuottamaan parempaa ruokaa pienemmillä kustannuksilla.

Entä kemikaalit? Moderni perisfarmari on lääkekoukussa, mitä tulee maanhoitoon: hän ei pörjää ilman keinotekoisia lannotteita ja torjunta-aineita, eikä niiden tarve ainakaan vähene käytettäessä.

Kemialliset lannoitteet tekevät maan elottomaksi. Joel Salatinin tiluksilla ei ole yhtään kemiallista lannoitetta käytetty sitten vuoden 1961, kun he ostivat tilan. Kyse ei ole luomusta (Joelin tilaa ei ole luomusertifioitu). Kyse on vain taloudellisesta järkevyydestä ja vapaudesta. Sen sijaan että maksaisi tuholaismyrkyistä, Joel perheineen kerää tuhansien dollarien edestä kananmunia, jotka syntyvät biologisen tuholaistorjunnan sivuvaikutuksena. Kanoille maistuu hyönteiset, joten hyönteisiä ei tarvitse myrkyttää. Joelin tilalla hyönteisistä ja ötököistä tulee erinomaisten kananmunien raaka-ainetta, ja vieläpä niin että luonto tekee työn ihan itse.

Maanviljelijöiden jälkeläiset ja muut nuoret eivät pidä myrkkyihin, betoniin, lainoihin, laitteisiin, lisensseihin ja byrokratiaan sidotusta elämäntavasta, joten he pakenevat maalta kaupunkeihin. Siksi farmareiden keski-ikä alkaa olla eläkeiän puolella. Nuoret eivät palaa farmeille – eikä tämä johdu vapaudesta, vaan nykyisen farmarin alisteisesta asemasta. Maanviljelijöiden jälkeläiset eivät halua jäädä jumiin paikkaan, joka on riippuvainen myrkyistä, kemikaaleista ja hintavasta teollisuusinfrastruktuurista.

SUORA YHTEYS ASIAKKAASEEN

Suoramyynti vapauttaa alkutuottajat markkinahintojen vallasta. Jos perus sikafarmari saa euron tai pari kilolta, voi hyvä tuottaja saada suoramyynnissä kymmenen kertaa enemmän – ja olla vapaa markkinahintojen heilahteluista.

Joel Salatinin maatila ei ole riippuvainen yhdestä ostajasta: heillä on tuhansia ostajia. Usko tai älä, suurin osa ruoan kasvattajista myy vain yhdelle ostajalle. Se on hölmöä, koska se antaa neuvotteluvallan sille yhdelle ostajalle, jolla on kyllä mistä valita mutta kätensä sitoneella alkutuottajalla ei. Toivottavasti Suomessa pian tilakauppojen perustaminen helpottuu ja viranomaiset alkavat pitää pienten puolia.

Hyvä maatila tuoksuu hyvälle. Siellä ei ole liikaa eläimiä suhteessa hiiliperäisen aineksen määrään. Joelin tilalla on jopa tuhansia kanoja ja jopa satoja lehmiä, muttei sen enempää. Viljelijöiden kannattaa investoida hiiliperäiseen elolliseen materiaaliin, kompostin osana, väkilannotteiden sijaan. Näin maatiloista tulee hyväntuoksuisia ja viihtyisiä paikkoja.

Preerioilla oli aikanaan tavallisesti yli eri 40 kasvilajia yhden eekkerin alueella. Alppiniityillä väitetään laidunlehmien ravinnon koostuvan yli neljästäsadasta villiyrtistä ja monivuotisestakin kasvista. Nykyään muutamme yhä isomman osan niityistä yhden yksivuotisen lajin myrkkypelloiksi. Se on rumaa ja epätaloudellista – ja silti kutsumme sitä ”edistymiseksi”?

Maanviljelyssä on viime kädessä kyse auringonsäteiden muuttamisesta viljavaksi pintamaaksi. Arvaa, mikä kasvi tekee tätä kaikkein tehokkaimmin? Ruoho. Yhdessä lehmien tai muiden laiduntajien kanssa, jotka muuttavat nopeasti kasvavaa ruohoa eläväksi kompostimullaksi, ja tekevät sen vieläpä ilmaiseksi.

MONOKULTTUURISTA RUNSAUTEEN

Nykyään maanviljelypiireissä on lähes mahdoton edes ajatella, että monimuotoinen maatila voisi olla samalla tehokas. Kaikkialla opetetaan yhteen lajiin erikoistumista, yksinkertaistamista ja rutiinien siirtämistä koneille. Lainsäädäntökin yrittää kriminalisoida eri lajien yhteiseloa ruoantuotannossa. Esimerkiksi sikoja ei saisi enää pitää maitotiloilla. Mitä tähän sanoisivat sveitsiläiset, jotka rakensivat aikanaan koko systeeminsä sen varaan että juurikin siat saavat herkutella juustontuotannosta ylijäneet herat?

Permakulttuurissa tehokkuutta haetaan juurikin eri lajien symbioottisesta yhteiselosta. Joel Salatinin farmilla lehmät, hanhet, kanat, kalkkunat ja lampaat kulkevat samojen maiden läpi eri aikaan tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä.

Tällainen monikulttuurisuus pitää patogeenit poissa: taudit eivät pääse mellastamaan, kun ei pidetäkään pelkkää yhtä lajia yhdessä samassa tilassa loputtomiin. Tämä on myös taloudellisesti tehokkaampaa, kun ei tarvitse lääkitä tai korjata eläinten ja ekosysteemin terveysongelmia, kun niitä ei alunperinkään tarvitse tulla.

Permakulttuurissa neuvotaan, että kun ostat maata, älä edes vuoteen tee sille vielä mitään. Ota sen sijaan muistiinpanoja ja tee havaintoja kaikkina vuodenaikoina. Mitkä kohdat ovat luonnostaan kosteita? Niihin tuskin kannattaa rakentaa tietä, mutta niistä voi tulla hyviä minilampien paikkoja. Mihin kohtaa lumi luonnostaan kasaantuu? Niihin kohtiin kertyy enemmän kosteutta mutta myös kylmänsuojaa maaperälle. Missä kohden ilma virtaa lämpimänä? Niihin kannattaa istuttaa jäätymisherkimmät kasvilajit.

Permakulttuuri asennoituu niin, että maanviljelijä on riippuvainen ja alisteinen sille mitä resursseja ja ominaisuuksia maa-ala luonnostaan tarjoaa. Moderni maanviljelijä taas kokee olevansa maan herra ja luonnon yläpuolella, mutta orjana instituutioille ja rahamarkkinoille.

 

Agrialan konferensseissa melkein kaikki luennot ja käytäväkeskustelut koskevat ”uhkia”. Kuten kasvitauteja tai eläinepidemioita, markkinahintoja, kohoavia kustannuksia, halpatuontia, korkoja, lakiasioita, ympäristö- ja eläinaktivisteja… Teollisuusruoan tuottajat keskittyvät pahoihin asioihin. He ovat emotionaalisesti usein aika lopussa. Myöskään heidän lapsensa eivät halua jäädä sellaiseen ilmapiiriin, ja siksi toiminnalle on vaikea löytää jatkajaa.

Tehotuottajan arki on jatkuvien pienten viivytystaisteluiden voittamista. Eräs ekologisemmin suuntautunut alkutuottaja kertoi minulle lopettaneensa tehotuotannon, kun hän tajusi joka aamu miettivänsä huolestuneena ”mitähän ikävyyksiä sikalasta paljastuu tänään?” Hän ei kuullut lintujen viserrystä, eikä päässyt nauttimaan edes auringonnousuista tai ukkosmyrskyn jälkeisestä sateenkaaresta. Hänen lapsensa eivät halunneet olla lähelläkään sellaista ankeaa tehotuotantolaitosta.

Oivalluksensa jälkeen hän hän sulki tämän sikojen keskitysleirin, ja omistautui ulkona laitumilla tapahtuvaan eläinkasvatukseen. Nyt hänen lapsensakin halusivat takaisin farmille ja jopa töihin.

Luonnon hoitamisesta ja maiseman kaunistamisesta tuleva täyttymys voittaa luonnon valloittamisesta saatavan nopean adrenaliinihuuman.

Lehmät ja muut laiduntajat eivät luonnossa koskaan syö toisia kuolleita lehmiä, kanankakkaa, tehoviljan siemeniä eivätkä hapatettua AIV-rehua. Vaan eläviä, kasvavia viherkasveja (ja kukkia) ja tarvittaessa kuivaneita sellaisia. Ruohoa sekä moninaisia monivuotisia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Holy Cows and Hog Heaven (Joel Salatin)

 

Jos aiomme todella uudistaa teollisen ruokasysteemin

Melkein kaikki teollisen ruokasysteemin ongelmat saavat alkunsa suuresta perisynnistä nimeltä monokulttuuri. Monokulttuuri, eli yhden ainoan lajikkeen kasvattaminen yhdellä maa-alalla, mahdollistaa kyllä suuruuden ekonomian ja muuta raskaisiin koneisiin sekä petrokemiaan perustuvaa teollista tehokkuutta. Monokulttuurin huono puoli on, että se menee täysin vastoin kaikkea, miten luonto luonnostaan tahtoo toimia. Torjunta-aineille vastustuskykyiset tuholaiset, maatalouden saasteet, ravinneköyhä ruoka ja moni muu ruokasysteemin ongelma ovat seurausta meidän sokeasta uskosta monokulttuuriviljelyn ylivertaisuuteen. Monokulttuuri tarvitsee aina lisää laastariratkaisuja säilyäkseen hengissä.

Vastaus monokulttuurin ongelmiin on monimuotoviljely, ja ruoan ostaminen rohkeilta alkutuottajilta jotka sitä harjoittavat.

Hyviä farmareita on niin luomussa kuin biodynaamisessa viljelyssä tai ilman sertifikaattia. Heitä kaikkia yhdistää:

– rakkaus maata kohtaan

– kunnioitus luonnon toimintamalleja kohtaan

– jonkinasteinen skepsismi teknologisten ratkaisujen kaikkivoipaisuutta kohtaan

– halu lyhentää välimatkaa tuottajan ja kuluttajan välillä

– syvä ekologinen etiikka ja velvollisuuden tunto yhteisöä kohtaan

Ruoan ostajana haluat tietää, onko alkutuottajasi luottamuksen arvoinen. Tämä checklist voi auttaa asian selvittämisessä:

– katso hänen kirjahyllyään. Mitä hän lukee? Minua kiinnostaa paljon enemmän ruoan kasvattajan kirjahylly kuin valtiollinen luomusertifikaatti. Todellinen artesaani haluaa ei pelkästään noudattaa jotain tiettyä konemaista kriteeristöä, vaan tulla todella hyväksi siinä mitä tekee. Jos hänen lehtikasa on täynnä tavallisia kemikaalimaatalouslehtiä, pidä varasi. Niin elämänkumppanin kuin ruoantuottajankin valinnassa olennainen kysymys on: lukeeko hän jotain mitä sinäkin arvostat?

– vieraile tilalla. Onko se onnellinen paikka, suoranainen hyvinvoinnin kehto? Jättääkö se sinullekin energisen ja latautuneen olon? Ruoantuottaja on maiseman kuvanveistäjä. Miltä hänen veistoksensa näyttää?

Ole ruoantuottajan valinnassa ihan yhtä tarkka kuin automekaanikon tai lastenhoitajan valinnassa. Monilla elämän osa-alueilla ymmärrämme, että laadunvalvonta on ennen kaikkea ostajan harteilla, mutta ruoan hankinnassa olemme unohtaneet tämän olenniaisimman velvollisuutemme.

Naudankasvatusteollisuudessa vallitsi neljänkymmenen vuoden ajan suuruuden ihainnointi. Ystäväni osallistui tapahtumaan, jossa hän kysyi yhdeltä ruoantuotannon professorilta: ”kuinka voimme tehdä naudankasvatuksen paremmin ja saada parempaa pihviä?”

Professori vastasi hämmentyneenä: ”Tarkoitat varmaan, että kuinka voimme kasvattaa naudanlihaa vielä nopeammin.”

Ystäväni vastasi: ”Ei, tarkoitan paremmin.”

Hämmentynyt professori vastasi: ”Tarkoitatko, että miten voimme kasvattaa vielä isompia nautoja?”

Turhautunut ystäväni selvensi: ”Ei, tarkoitan että parempia.”

Professori vastasi: ”Miksi ihmeessä haluaisit tehdä niin?”

Ikävä kyllä ruokateollisuudessa edelleen moni ajattelee kuten esimerkkimme professori. Miltei kukaan ei kysy, kuinka tehdä ruoasta parempaa, ekologisempaa, tavalla joka palvelee ympäröivän yhteisönkin hyvinvointia. Koko ruokateollisuus tuntuu tavoittelevan vain nopeampaa, halvempaa ja suurempaa.

YHTEISÖYSTÄVÄLLINEN RUOANTUOTANTO

– onko leikkikoululaisten hyvä vierailla tilalla? Suomessakin on menossa todellinen pientilojen renessanssi. Halvan vehnän tai tehomaidon myymimen huonoa hintaa maksavalle isolle ostajalle ei ole enää ainoa rahan lähde, vaan erilaiset tilavierailut, oppimisretket ja ryhmäseikkailut ovat yhä isompi osa liiketoimintaa – silloin kun maata ja eläimiä on hoidettu laadukkaasti eikä teollisesti.

– Saako tilaa tutkia vapaasti? Ovatko eläimet onnellisia? Onko lammen vesi kauniin väristä?

– Miltä tilalla tuoksuu? Kombosti vai herbisidi?

– Miltä tilalla kuulostaa? Kuuletko jatkuvaa koneiden ääntä, vai mehiläisten surinaa? Kuuletko lintuja, puron solinaa ja tuulessa humisevaa kasvillisuutta?

– Onko maassa rikkaasti pieneliöitä? Runsas pieneliö- ja hyönteiskanta pitävät ekosysteemin tasapainossa ja patogeenit loitolla.

– Vuorotteleeko tilalla vesi, metsä ja avomaa, vai onko se pelkkää silmänkantamattomiin jatkuvaa yhden lajin avohakkuuta?

– Onko henkilökunta onnellista, innokasta ja hyvinvoivaa, vai onko tila ihmisillekin ankea paikka?

– Haluaisitko asua tällä tilalla tai sen naapurissa?

AVOIMUUS

Hyvällä ruoantuottajalla ei ole mitään piiloteltavaa. Tehotuotanto pyrkii pitämään ajattelevat aivot poissa farmilta ja korvaamaan kaiken koneilla, roboteilla tai robottimaisesti ulkoapäin saneltuja sääntöjä noudattavilla farmareilla. Tehotuotannon maailmassa hyväksytään vain akateemisista lähteistä ja monikansallisilta jättiyhtiöiltä tuleva tieto, eikä ”maa-alan kuvanveistäjien” omille kokemuksille tai näkemyksille ole annettu juurikaan painoarvoa. Ruoantuottajat on saatu uskomaan, että tärkeät päätökset täytyy tehdä tilan ulkopuolella, jossain kaukaisessa akatemiassa tai keskusjärjestössä.

Hyvä ruoantuottaja sen sijaan tekee päätökset perustuen siihen tietoon, kokemukseen, osaamiseen ja kommunikaatioon mikä syntyy yhteisön sisällä ja vuorovaikutuksessa naapureiden ja tilalla vierailevien asiakkaiden ja tietenkin itse maatilan ja sen luonnon kanssa.

Ruoan ostajien tulee tuntea ruoan tuottajan maailma, ja vastaavasti tuottajien kannattaa tuntea ruokakulttuuri.

Hyvään ruoantuotantoon kuuluu myös virheet ja epäonnistuneet kokeilut, ja avoin puhe myös niistä. Erinomainen ruoantuotanto on loputon oppimismatka, jota tehdään yhdessä ja jonka hedelmät ja oppiläksyt jaetaan niin kilpailijoiden kuin asiakkaiden kanssa.

VILJAVA MAA

Luontoäiti ei koskaan yritä kasvattaa ruokaa ilman eläimiä. Luontoäiti kasvattaa aina eri lajikkeita sekaisin. Luonto tekee paljon työtä estääkseen eroosiota ja suojellakseen elävää pintamaata. Kasvit ja eläinten jätökset muutetaan mullaksi, eikä mitään mene hukkaan.

Kourallinen tai pari elävää kompostia sisältää yhtä paljon pikkuötököitä kuin maapallo ihmisiä. Tämä on se oikea luontoäidin lannoite. Kemikaalilannoite polttaa ihoa ja tuhoaa myös maaperän elävät otukset. Vain elollinen maaperä voi kasvattaa todella ravitsevia kasviksia ja terveitä eläimiä.

Miksei elävää multaa kannata korvata halvoilla kemikaaleilla? Koska kemikaaleista puuttuu kasvien tarvitsema mykoritsa. Ja jos maan elävyys tuhotaan, menetetään kansakunnan arvokkain kansallisaarre.

Mistä tunnistaa aidon ruoan tuottajan? Kompostikasoista. Ja runsaista madoista maaperässä. Ja ilmavasta, pehmeästä viljelymaasta jossa on rikas aromi täynnä luonnon eteerisiä öljyjä. Ja kasvisten erinomaisesta mausta.

TEOLLINEN PARADIGMA

1. Erikoistuminen yhteen tuotteeseen

2. Tuotannon yksinkertaistaminen toistettaviin rutiineihin

3. Näiden rutiimien mekanisointi ja koneellistaminen

BIOLOGINEN PARADIGMA

1. Tuotannon ja tulonlähteiden monimuotoisuus

2. Joustavuus

3. Enemmän elämää, vähemmän koneita ja raskasmetalleja

 

 

/  /

Supermarket Survivalkirjaa saa muun muassa Lootuskaupasta ja Ruohonjuuresta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *